Kaikki lähti Facebook-statuksissa esiintyneen Mäenjaksan seikkailujen saaneesta hurjasta suosiosta.
Blogi kertoo ison pienen pojan koettelemuksista maailmassa, jossa pienet asiat (kuten se, ettei saa sateenvarjoa mukaan aurinkoisena päivänä) voivat pilata päivän… tai ainakin seuraavan minuutin…
Kuvaan kuuluu, että vaikka hetkeä aiemmin energiaa olisi riittänyt vaikka pienelle kylälle, lasketaan silmät puolitankoon ja ääni hidastuu ja laskee lauseen edetessä: “Mä en jaaksaa”.
Päivitys:
Aika vierii ja Mäenjaksakin kasvaa hurjaa vauhtia. Jaksaminenkin on parantunut niin, ettei yllä mainittua venytystä enää ole kuulunut pitkään aikaan. Tuntuu siis myös hassulta kutsua häntä tuolla nimellä. Annetaan siis Mäenjaksan olla ja keskitytään Topias-pojan ihmeelliseen elämään.
maenjaksa (a) gmail piste com